Tietoa Katajaisista ja Tomerista
Katajaiset ja Tomerat on Lohikosken alueella toimiva yhteislippukunta, jossa toimii tällä hetkellä 5 ryhmää eri-ikäisille partiolaisille.
Katajaiset ja Tomerat perustettiin, kun kaksi lippukuntaa, vuonna 1960 perustettu poikalippukunta Tourun Tomerat ja vuonna 1967 perustettu tyttölippukunta Tourun Katajaiset, yhdistyivät yhdeksi lippukunnaksi.
Tällä hetkellä lippukunnassa toimii sudenpentulaumat vuosina 2015 ja 2013–2014 syntyineille partiolaisille, seikkailijajoukkue vuonna 2012 syntyneille partiolaisille, tarpojavartio vuosina 2010–2011 syntyneille partiolaisille ja samoajavartio vuosina 2007–2009 syntyneille partiolaisille.
Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti Lohikosken kirkon pihalla, seurakunnan päiväkerhotilassa tai Lahjaharjun kappelilla. Retkiä ja leirejä järjestetään Jyväskylän seutukunnassa ja muualla Suomessa.
Lippukunnan tunnukset
Huuto
Koski meill’ on kohissut,
vaan padottu on joki nyt.
Aina valmiina auttamaan
uutta päin me kuljetaan.
Jyväskylästä kajahtaa,
me tomerasti huudetaan:
Katajaiset ja Tomerat!
Huivimerkit
Lippukunnan huivimerkki on vihreäreunuksinen kultainen vinoneliö, jossa on pystyssä vihreä, viritetty jousi. Jousessa on vihreä nuoli, jonka kärki on tytöillä apila ja pojilla lilja.